sunnuntai 19. syyskuuta 2010

meillä on tällaisia

Nuo pienenpienet valkoiset pisteet ovat pennun kynnet :)

tiistai 14. syyskuuta 2010

Ja vesi oli vihreää


Meidän talon vieressä on pieni oja. Ojan vesi oli tänään ihan kirkkaan vihreää ja se höyrysi. Oja sopi päivän tahmeaan tunnelmaan kyllä mainiosti. Migreeni kaatoi aamusta sängynpohjalle, monta hyvää ja tärkeää asiaa jäi siksi tekemättä. Kiukuttaa. Migreenin iskiessä kulutan aikaani niinkuin koirat, nukkumalla niin paljon kuin suinkin pystyy jotta ei tarvitse kärsiä särystä. (Kuulin eilen, että eläinlääkärillä omistajan noutoa odottavat koirat yrittävät nukkua kivuista ja ikävästä paikasta huolimatta jouduttaakseen ajankulua). Kaiken tuon nukkumisen jälkeen olo on edelleen huono, vaikka pahin jyskytys silmien takaa on toistaiseksi vaimentunut. Se on sellaista huonoa unta; väsyttävää, tunkkaista ja katkonaista.
Parempia päiviä odotellessa.

tiistai 7. syyskuuta 2010

kaikki näyttää paremmalta valkoisella



Lattianmaalausprojekti oli varsinainen "ei menny niinku Strömsössä" -urakka, vaan nytpä olen huomattavasti viisaampi. Tiedän muunmuuassa, että
a) vesiohenteisella lattiamaalilla ei kannata maalata kellastunutta parkettia
b) liuotinpohjaisella voi kuitenkin maalata pilalle menneen vesiohenteisen päälle (jos sen tekee nopeasti)
c) liuotinpohjainen maali liuottaa myös vääränlaisesta telasta nukan irti
d) karvapinnoitetun lattian voi hioa vasta kahden viikon kuivumisen jälkeen.

Näinpä meillä siis on valkokarvainen olohuoneen lattia, mutta jos sitä katselee kaukaa eikä kävele sen päällä se näyttää vallan ihanalta! Ja huonekalut ja värit piirtyvät ihanasti sitä vasten. Tykkään kaikesta itkusta ja hammastenkiristyksestä huolimatta tästä ihan mahdottomasti. Jossain vaiheessa lattiaa odottaa hionta ja päällemaalaus, sillä välin koirat saavat iloita liukuestelattiasta ;)

perjantai 3. syyskuuta 2010

korppi ja kumppanit




Täytetty korppi astiakaapin päällä herättää vieraissa vähän kummastusta. Minusta se taas on paras hankinta aikoihin. Viime viikonlopun ihanat liljat ovat vielä hengissä.

torstai 2. syyskuuta 2010

vauvabuumi



Pitkän blogihiljaisuuden jälkeen alkoi tulla ikävä takaisin. Monta kuvaa on tullut otettua, ja monta postaussuunnitelmaa on käynyt mielessä. Jotenkin vaan en ole saanut tartuttua niihin tarpeeksi. Nyt teki mieli.

Kesä oli ja meni. Tiivistetysti kesäkuulumiset menevät näin: sukunimi ja lattian väri vaihtuivat. Lähipiirin on vallannut hillitön vauvabuumi, ja minä ostelen Brion mäyräkoiria varastoon.