sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

pikkulintuja ja lahjapaperia


Minä niin tykkään näistä House Doctorin lahjapapereista. Niitä on meillä kehyksissä seinällä ja laatikoiden päälisinä. Ne ovat nättejä ihan vaan rullalla purkissa. Ja niitä on hauska skannailla ja käyttää kuvituksissa. Tänään olen ähertänyt erään kutsukortin parissa. Tuo on ihan keskeneräinen vielä, välivaihe suunnittelussa. Tallennanpa sen kuitenkin tänne, varmuuden vuoksi. Linnut kiinnostavat tällä hetkellä aiheena erityisesti. Haluaisin kovasti täytetyn korpin itselleni. Korvaavana suunnitelmana on maalata pinkkisävyinen korppitaulu niihin Ikean mustakoukeroisiin soikeisiin kehyksiin. Mitään hajua ei ole mihin seinälle se muka mahtuisi (tai passaisi), mutta siitä viis! Korppia on nyt saatava.

lauantai 27. maaliskuuta 2010

lisää muffineita ja pala kakkua




Kuvaukset eivät tänään oikein sujuneet, mutta halusin siltä esitellä uudet muffinit. Savenpolttouuni hajosi töissä joten piti kehitellä oppilaille savityö jonka voisi tehdä ilman uunia. Siten syntyivät saviset leivonnaiset: muffinit, kakunpalat ja donitsit. Näitä oli ihan hurjan hauska tehdä! Leivonnaiset tehtiin punasavesta jonka jälkeen ne saivat kuivua kunnolla. Kuivat muffinit maalattiin akryylimaaleilla. Lopuksi ne vielä viimeisteltiin oikeilla strösseleillä ja nonpareilleilla sekä lakattiin lopuksi. Omani ovat hieman hätäisesti tehtyjä mallikappaleita, ehkäpä vielä vähän viimeistelen niitä. Nämä eivät taida jäädä viimeisiksi muffineiksi ja kakunpaloiksi ;)

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

muffinihimotus






Muffinit ovat mahtavimpia leivonnaisia mitä kuvitella saattaa. Muffineita on helppo tehdä, perustaikinasta saa lukemattomia muunnelmia ja lisäksi ne ovat hauskan näköisiä. Tykkään erityisesti kuorrutetuista muffineista, tosin ne kai sitten ovat lähinnä kuppikakkuja... No, miten vaan. Tänään leivoin banaani-pekaanipähkinämuffineita jotka syötiin Frasierin seurana, viime viikolla kokeilin valkosuklaa-makademiamuffineita ja tuplasuklaamuffineita. Kaikki maistuivat mainioilta :) Karppia muffinit eivät ole nähneetkään, mutta nyt on menossa uskonpuutevaihe ruokavaliolla niin eipä tuo haitanne.

Kokeilemistani muffinssiohjeista tykkään erityisesti tästä. Ohje on peräisin Kinuskikissan blogista ja olen sitä hieman muokannut omaan makuuni sopivaksi.


perustaikina:
150g voita
1 ½ sokeria
2 munaa
2½ dl hienoja vehnäjauhoja
1 dl karkeita vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½-1dl kermaa
lisukkeet:
2 banaania
paahdettuja pekaanipähkinöitä karkeaksi rouhittuna

200C n. 20 min

lauantai 20. maaliskuuta 2010

(pään)siivouspäivä



Kylppärissä pyörii kolmas tai neljäs koneellinen pyykkiä. Pesukoneet ovat siitä mukavia kapistuksia, että tulee melkein ahkera olo kun kuuntelee sohvalla löhöten koneen hurinaa. Paitsi tänään, ensimmäisenä vapaapäivänä pitkään aikaan pitäisi saada siivottua kunnolla. Ei vain nyt jaksaisi.

Aamulla luin Opettaja-lehdestä hyvän artikkelin työnteosta kestokyvyn äärirajoilla - miten pitkään jatkunut kiire alkaakin tuntua normaalilta olotilalta ja siitä tulee lopulta riippuvaiseksi. Aika hurjalta mutta samalla kovin tutulta kuulostivat vieroitusoireet jotka iskevät kiireen helpottaessa. Artikkelissa oli ihan liian paljon tuttuja asioita. Omia ajatuksia joille joku oli antanut nimen ja luokituksen.

Ensi viikolla otan rauhallisemmin.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

laiska sunnuntai






Pitäisi siivota, ripustaa keittiön uusi lamppu ja tyhjentää roskiskaappi. Lähteä koirien kanssa pitkälle lenkille kun on kerrankin hieno sää. Sen sijaan laittelen yöpuvussa kukkia maljakoihin ja kuvailen lautasia. Menee se sunnuntai näinkin.

Tuossa kuvassa on se eilinen viskoosimatto. Ostin sen värjäyskokeiluita varten. Bongasin Poppytalk-blogista sellaisia itämaisia mattoja, jotka kelpuuttaisin milloin tahansa omaan kotiini. Olen etsiskellyt vanhoja ja kulahtaneita villamattoja, mutta koska sopivaa edukasta mattovanhusta ei ole tullut vastaan, aloitan kokeilut viidentoista euron viskoosilärpäkkeellä. Laitoin sen jo eteisen lattialle kulumaan ja odottamaan kesää.

Sunnuntaimusiikiksi sopii Lotta.

lempisalaatti






Jään helposti koukkuun johonkin tiettyyn ruokaan, ja silloin sitä pitää tietysti saada usein. Kyllästymisestä ei ole tietoakaan. Viimeisin koukuttava tuttavuus on ollut mozzarellasalaatti. Bongasin sen alunperin S-marketin tiskiltä ja kehittelin siitä oman version. Sopivat ihan mahtavasti yhteen nämä salaatin maut. Itse tykkään yksinkertaisesta ruuasta, mutta salaattia voi varmasti maustaa paremmaksi mielensä mukaan.

mozzarellasalaatti

jäävuorisalaattia
Provence-salaattisekoitusta
säilykepersikoita mehussa
mozzarellapalloja
suolapähkinöitä
runsaasti oliiviöljyä
balsamicoa
mustapippuria myllystä


Jos jaksaa voi salaattiin laittaa kahta erimakuista mozzarellaa. Miksipä ei muitakin juustoja. Kunnon karppaaja ei toki säilykepersikoihin koske, mutta ilman makeita persikoita salaatti ei varmasti ole puoliksikaan niin hyvää.

lauantai 6. maaliskuuta 2010

linssiluteita






Tämänpäiväiselle postaukselle ei ole mitään järkevää syytä eikä keltaisille kökkökuville puolustusta. Yritin ottaa kuvan uudesta viskoosimatosta ennen värjäyskokeilua, noin dokumentointimielessä. Mäyräkoirat yrittivät puolestaan viestittää että olisi jo iltaruuan aika. Ryökäleet tunkivat itsensä matolle yksi toisensa jälkeen säheltämään. Yhden kun sai pois niin kirjaimellisesti kaksi uutta tuli tilalle. Viimeinen kuva minua huvitti erityisesti, tuli mieleen Oliviero Toscani

tiistai 2. maaliskuuta 2010

pieni väsy




Viimeisenä lomapäivänä syötiin Tanjan bulgur- ja savulohisalaattia sekä paahdettuja paprikoita. Pöytään luikahti kutsumaton vieras. Löydettiin espoolaisrouvien mahtikirppis josta ostin parin vinoja kynttilänjalkoja. Karppiruoka ei ole maistunut, prinsessaleivokset sen sijaan mainiosti. Työpäivät hullun pitkiä koko viikon eikä pää meinaa pysyä mukana. Tänään unohdin autuaasti pankkikortin tunnusluvun eikä se ole palannut mieleen vieläkään. Ja päässä on koko päivän soinut Stellan Piste.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

takaisin arkeen




Aamusta iltaan tukka putkella paikasta toiseen.

Aika mukavaa.