


remonttia, sadetta ja ukkosmyrsky. Huomenna asennetaan uusia lattia, aika hauskaa kun pääsen kokeilemaan sitäkin. Varsinainen remonttireiska on minusta sukeutunut tällä Turun reissulla :)
.
Viikonloppuna kokeilin tiramisua toista kertaa uudella reseptillä. Ennen vannoin
rahkatiramisun nimeen, kunnes sain maistaa ystävän luona
italialaista tiramisua. Se oli vielä parempaa! Olen vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, mutta tämän takia olen jo useampaan otteeseen lipsunut periaatteista. Muutin hiukan reseptin ainemääriä, tässä oma versioni tuosta herkusta:
.
tarvitset:
Savoiardi-keksejä
vahvaa kahvia / espressoa
½dl sokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
250g mascarpone-juustoa
Amarettoa maun mukaan
vaniljasokeria
kaakaojauhetta
.
Keksit ladotaan tarjoiluastian pohjalle ja kostutetaan kahvilla. Kahvia ei kannata laittaa liikaa, ensimmäinen tiramisuni oli pohjasta ihan mössöä. Täytettä varten vaahdotetaan omissa kulhoissaan valkuaiset ja keltuaiset+sokeri. Toisen tiramisun kanssa onnistuin paremmin, kun lisäksi vatkasin mascarponen notkeaksi Amareton kanssa. Näin tuorejuusto oli helpompi yhdistää valkuais- ja keltuaisvaahtoihin. Valmis täyte kaadetaan keksien päälle ja koko astia laitetaan jääkaappiin. Tiramisu on paras valmistaa mielellään edellisenä päivänä. Kaakaojauhe siivilöidään päälle juuri ennen tarjoilua.
.
Oi, ei olisi pitänyt kirjoitella tiramisuista, alkoi tekemään hillittömästi mieli! Seuraava projekti voisikin olla karppiversion valmistaminen. Ladyfingersien tilalle itsetehty mantelipohja... Näinköhän onnistuu.... Karppileivonnaisista ehdoton bravuurini on mutakakku. Sen reseptin voisikin laittaa tänne seuraavaksi.