lauantai 21. marraskuuta 2009

valkoinen joulukuusi





Uudessa Toivekoti ja Puutarha -lehdessä esiteltiin joulukoteja. Ihastuin erityisesti värikkääseen tanskalaiskotiin (kuva 2) ja totesin että meille on myös saatava valkoinen joulukuusi! Kuusenhimoissa ehdin jo tilata sellaisen, vaikka ei sille oikeastaan ole tilaa missään. Olen aina karsastanut tekokuusia ja vannonut aidon nimeen... Voi olla, että katumus iskee vielä, mutta tällä hetkellä valkoinen kuusi tuntuu aivan mahti-idealta.

Toinen päähän iskostunut kodinkohennusidea liittyy tuohon kolmanteen kuvaan, joka on ikivanhasta Elle Deco -lehdestä (ihana Marokkonumero, löysin sen ihan sattumalta kirpparilta). Tykkäisin pylvässängystä; minusta on hauska ajatus että sänky olisi sellainen pehmeä pesä, vähän piilossa verhojen takana. Nykyiseen pikkumakuuhuoneeseen ei oikein pylvässänky istuisi, mutta laittamalla tuon kuvan tapaan verhotangon kattoon ja kauniit verhot sängyn jalkopäähän saisi ainakin vähän samaa tunnelmaa. Kävin jo tutkimassa Indiskan verhotarjontaa silmät kiiluen.

Aamulla paistoin paprikoita uunissa Tanjalta saadun ohjeen mukaan. Nyt kotona tuoksuu ihanasti paahdettu paprika. Olen yrittänyt jaksaa varustella itselleni sairaspesää, olo on hutera ja eilen illalla oli jo vähän kuumetta. Ei huvittaisi kyllä juuri nyt ollenkaan sairastella, kaikenlaista mukavaa olisi tulossa ja mieskin lähtee reissuun pidemmäksi aikaa. Varaanpa kuitenkin varmuuden vuoksi pinon lehtiä, huonoja elokuvia sekä jääkaapin täydeltä herkkuja.

4 kommenttia:

  1. Minä olen himoinnut valkoista joulukuusta jo pari vuotta. Tavallaan minäkin inhoan ajatusta muovisesta joulukuusesta, mutta jotenkin sulatan valkoiset paremmin kuin muka oikean kuusen näköiset. Valkoisen ei edes kuulu näyttää "aidolta", joten se ei näytä niin surulliselta kuin ne vihreät (ja jotkut näkemäni valkoiset ovat ihan hurmaavan kauniita!). Yritän kuitenkin vastustaa kiusausta niin kauan, kun asun yksiössä, jossa kuuselle ei ole tilaa, enkä vietä jouluja omassa kodissani...

    Havaitsin blogisi olemassaolon jo hetki sitten (Tanjan blogin kautta), ja nyt ehdin vähän perehtymäänkin tähän. Yritän olla kommentoimatta joka postiin, mutta paljon kaikkea ihanaa ja hauskaa ja yllättävää täältä löytyy!

    VastaaPoista
  2. Tervehdys scaredy-cat, olipa hauskaa että eksyit tänne! Tervetuloa! Ja saa mieluusti kommentoida niin paljon kuin jaksaa, kommentteja on aina niin ilahduttava lukea :)

    Tuohon valkoiseen joulukuuseen olen ollut kovin tyytyväinen, pitääpä ottaa siitä parempia kuvia vielä. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, en minäkään pidä vihreistä tekokuusista.

    VastaaPoista
  3. Mistä ostitte valkoisen kuusen? Olen kovasti koittanut metsästää vaan joka paikassa ovat loppuneet :(

    VastaaPoista
  4. Oma yksilöni on Netanttilasta. Kuulemma Lohikari myy myös, kannattaa ehkä sieltä kysellä.

    VastaaPoista