maanantai 6. heinäkuuta 2009

kirppispäivä

Sunnuntait ovat aina ihan parhaita kirpputoripäiviä. Yritän silloin herätä aikaisin ja samantien liikenteeseen. Helsingissä suosikkipaikkojani ovat Valtteri ja Jäähallin kirppis, Turussa Euromarketin piha & Manhattanin hyllykirppis. Kirppissunnuntaihin kuuluu myös runsas brunssi kierroksen jälkeen.

Tänään olin ahkera ja kiersin kolme kirpparia. Hauskin löytö oli vanha rommipullo, etiketti oli hieno kuin mikä! En sentään kuulu niihin ihmisiin, joiden mielestä tyhjät pullot ovat oiva kirjahyllyn koriste - pois se minusta. Ostin pullon terassille kastelua varten. Hauska käyttö tuollaiselle pullovanhukselle voisi olla myös jos sinne laittaisi jotain muuta juomaa - vaan mitenpä tuon nyt pesee tuhoamatta etikettiä... Todellinen heräteostos oli vanhat kelta-harmaat ruusuverhot. Kangas oli niin sievää, etten malttanut olla ostamatta. Mitähän siitä voisi ommella? Ehkä tästä kirjasta jotain? Ihana tunika löytyi myös tältä reissulta, tuo keltapalloinen. Siitä tulee varmasti lempivaate.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

kangaskauppoja

Turussa on ihan paras kangaskauppa, Jätti-Rätti. Nimestään huolimatta (tai ehkä juuri siksi) sieltä tekee oikeastaan aina ihan mahtavia löytöjä. Valkopilkkuisesta vihreästä kankaasta tulee kesäpöytäliina terassille. Pinkkiä pellavasekoitetta ostin taas pöytäliinaksi keittiöön. Voi olla että siitä tulee myös verho terassille, hamstrasin sitä edukkaan hinnan sokaisemana useamman metrin. Kukallisen kankaan vien tuliaisiksi ystävälle.

Ompeluksia suunnitellessa muistin omistavani ompelukoneen. Olen saanut sen aikanaan perinnöksi mummiltani, mutta koska en juuri silloin ommellut mitään se on maannut vintillä punaisessa laukussaan. Pitääkin kokeilla toimiiko se vielä. Mummin ompelulaatikosta löytyi kaikkea muutakin kivaa. Mummi on kyllä ollut aika hurja kun on piikittänyt neuloilla tuota naista kaulaan ja tyttöä silmään.

* * * * * * *

Seitsemän postausta kasassa! Olen aloittanut ja lopettanut omia blogeja useamman kerran, ja nyt päätin, että jos jaksan viikon ajan tehdä päivittäin postauksen, julkaisen blogin ja ryhdyn pitämään sitä aktiivisesti. No, en ehkä tosin postaile ihan kerran päivässä. Nyt kyllä hiukan fuskaan kun tämä tulee saman vuorokauden puolella kuin edellinen ;) Pennuilla on ollut blogi ja samaten työn puolesta pidän blogia, joten puuha on tuttua. Nyt halusin ihan ikioman blogin, minne voin postailla mitä milloinkin huvittaa. Haastetta blogissa kyllä on, en nimittäin ollenkaan tykkää lukea vanhoja kirjoituksia. Jokaikinen päiväkirjanpitoyritys on tyssännyt siihen, että olen vähän ajan päästä repinyt sivut ja polttanut ne. Tämä päiväkirja ei tosin ole yhtä henkilökohtainen - toisaalta tässä tulee kyllä paljastettua itsestään sellaisia asioita, joita ei edes ole tullut ajatelleeksi, ainakaan ennen kuin kirjoittaessa. Oikeastaan haluankin tästä enemmän kuvablogin. Vielä tuntuu, että kuvat kaipaavat viereensä hiukan juttua. Päätavoite on herättää miltei lopahtanut mielenkiinto valokuvaukseen, ja ainakin tällä viikolla olen siinä onnistunut. Kamera on kulkenut luontevasti mukana ja säätöjä on opeteltu uudelleen. Ihanaa kuvata taas pitkästä aikaa!

perjantai 3. heinäkuuta 2009

puutarhaunelmia


Kotoa löytyi nippu Viherpihan vuosikertoja. Niitäpä olen täällä puutarhakuumeessani lueskellut ja ihastellut kuvia. Mahtava lehti! Lehtien vieressä pidän ruutupaperia johon kirjaan kaikki hauskat kasvit jotka voisivat pihallemme sopia ja suunnittelen istutusalueita. Melkein joka toisessa lehdessä oli Piilu-kärhön kuva. Itse asiassa kuva taisi olla vieläpä lähestulkoon sama, mutta ei se haitannut. Hienolta näytti Piilu. Sellainen oli saatava! Aamun lehdessä ilmoitettiin kärhöalennuksista ja lajilistassa komeili tuo Piilu - sinne siis! Suunnitelmissa oli ostaa yksi Piilu ja katsoa onko minusta kärhönkasvattajaksi. Yhden Piilun ostin, ja vielä toisenkin. Kärhönhimoissa otin mukaan vielä Nelly Moserin ja dr. Ruppelin - sointuvat niin kivasti Piilun väreihin. Toki kärhöille piti ostaa myös oma kiipeilyteline, vaikka olinkin aikeissa punoa sellaisen itse. Saa nähdä, saanko kärhöni ollenkaan kukkimaan - tuossa kolmannessa kuvassa on pienempi Piilunalku. Aika pieni on hän.

Noissa Viherpihalehdissä on oikeastaan ollut parasta juttusarja, jossa esitellään aina yksi väri kerrallaan kasveja ja istutuksia. Oma suosikkini oli vaaleanpunainen ja pinkki. Täällä kotona kuvailin pihalla muutamia suosikkikukkia - no, petunia ei oikeastaan kuulu niihin, elleivät sen kukat suostuisi pysymään tuollaisina kuin kuvassa. Kaikenlaiset pelargoniat ovat ihan parhaita kesäkukkia. Syksyllä ajattelin kunnianhimoisesti yrittää saada kahdeksan pelargoniaani talvehtimaan. Pioneita olisi mukava myös kasvattaa, mutta taidan kuitenkin tyytyä ihailemaan näitä kotipihan komistuksia.

turussa


Eilen iltalenkkeiltiin Turussa kera viiden koiran, remmit iloisesti solmussa. Matka Helsingistä oli pitempi kuin yleensä ja hikinen kuin mikä! Vaan onpa kyllä mukavaa olla taas täällä kotikotona. Yläasteikäisenä kaiken piti olla sinistä. Vanhassa huoneessani onkin vielä seinillä sinikukkaiset tapetit ja ruusuboordit. Sängyssä ei sentään enää ole tapetteihin sointuvaa sinistä pussilakanaa asiaankuuluvin röyhelöin... Tuo sininen leijonantassulipasto kyllä saa vieläkin huokailemaan - sen olisin oitis vienyt omaan kotiini jos se vain olisi jonnekin mahtunut!

torstai 2. heinäkuuta 2009

vanhat tavarat soluttautuivat kotiimme


Ripustaessani keltaista (keltaista!) rähjäistä naulakkoa eteiseen huomasin miten makuni on vaivihkaa muuttunut. Olen ryhtynyt haalimaan kotiimme vanhoja esineitä - mitä kulahtaneempia, sen parempia. Tästä on arvatenkin kiittäminen ystävääni .

Naulakon lisäksi meille on lähiaikoina muuttanut tuo vaaleanvihreä jakkara - sen löysin iltalenkillä naapuritalon jätelavalta. Jakkara on rikki, mutta sepä ei haittaa kukka-alustan virassa lainkaan. Uudempaa tuotantoa ovat kultainen tarjotin ja tuikkukupit. Kirpputorilöytöjä. Laitoin ne terassille jotta voin illalla poltella niissä kynttilöitä ja haaveilla matkasta Marokon basaareihin. Keltainen naulakko löytyi mummolasta. Etsin alunperin valkoista naulakkoa. Päädyin kuitenkin ripustamaan tuon keltaisen kokeeksi, jos vaikka tykkäisin siitä väristä huolimatta. Taidanpa tykätä siitä kovastikin, ja huomaan, että se kaipaisi selvästi taakseen värikkään seinän. Fuksianpunaista tai ehkä violettia... Terassi sai uuden maton myöskin mummolasta. Se ei ole yhtä vanha kuin naulakko, mutta reikäinen ja monista pesuista pehmennyt. Sen hapsutkin ovat kätevästi kuluneet, ei haittaa vaikka koirat nakertaisivat. Puutarhan penkki ei ole vanha laisinkaan. Käytettynä hankittu kuitenkin. Hortensia on hauskasti muuttanut väriään melkein vihreäksi. Cockerspanielipurkki on mäyräkoiraihmisen hairahdus ;)

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

puutarhatuholainen







Viimeinen pennuista lähti eilen. Nyt on taas hiljaista ja rauhallista, saa laittaa matot lattiaan. Pennuilla ja minulla oli molemmilla innostusta puutarhanhoitoon - kun istutin taimia, pennut kaivoivat ne ylös. Kukkapenkit olivat mieluisia oleskelu- ja leikkipaikkoja, jonka seurauksena penkeissä risteilee mäyräkoiranmentäviä polkuja ja tallottuja perennanalkuja. Eilen oli tarkoitus ottaa viimeisestä pennusta vielä muutamat poseerauskuvat. Vein pennun pihaan ja virittelin kameran. Pennulla oli muut mielessä, joten otin sitten kuvia tuholaisesta itse teossa. Illalla, kun pentu oli lähtenyt, istutin pennun tuhoamat kesäkukat uudestaan sekä ruukuissaan odottaneet kuunliljat ja poimulehdet.

tiistai 30. kesäkuuta 2009

rantasauna


Mummolassa on maailman paras sauna. Se on sisältä melkein pikimusta ja tuoksuu ihanalle. Betonilattia tuntuu hurjan kylmältä varpaissa - tosin niin oli kylmää vielä jokivesikin, helteistä huolimatta. Savipohjainen joki näyttää ihan laihalta maitokahvilta. Mattojenpesun lomassa lämmitettiin rantasauna ja saunottiin tuntikaupalla. Niin, ja käytiin uimassa maitokahvijoessa.