
Eteinen on hirmu pitkä ja kapea. Fiksumpi olisi kai kaatanut keittiön ja eteisen erottavan seinän, me halusimme mielummin paljon seinäpinta-alaa.

Heijastus eteisen peilistä. Liukuovien tilalta hankimme vaatekaapin eteen purjerenkailla ripustettavan verhon. Verhon ompeli ihana ja taitava Tanja.

Ostindiat ja marokkolaislasit säilyvät vanhassa astiakaapissa joka haisee sisältä hassulle. Keltainen naulakko löytyi mummolasta niinkuin moni muukin huonekalu meillä. Tämän seinän tahtoisin maalata jollain kirkkaalla värillä.

Terassin ovelta katsottuna näyttää tältä. Koirat tykkäävät divaanista ehkä juuri siksi, että siitä näkee ulos.

Lundian hylly oli ennen männynvärinen. Valkoisella maalilla ja Indiskan nupeilla siitäkin tulee ihan mukava kaluste. Villamatto löytyi halvalla Huuto.netistä, koirien takia ei tee mieli sijoittaa omaisuuksia kodin mattoihin.


Olohuoneen toinen nurkka. Nurkassa oli se valkoinen joulukuusi ja nyt se tuntuu niin karulta ja tylsältä.

Olohuoneesta näkee keittiöön, tai oikeammin ruokapöytään. Halusin että eri tilat sisustetaan eri väreillä, olohuone sinisellä ja keittiö punaisella. Olohuoneen turkoosissa peurataulussa ja keittiön punaisessa seinässä on tarkoituksella jotakin samaa. Keittiössä ärsyttää kodinkoneiden törkeä määrä, tasot muistuttavat kohta kodinkonemyymälää.
Keittiö ja uusi lattia. Jääkaappi, liesi ja allas jäävät vasemmalle puolelle eikä niissä ole oikein mitään kuvaamisen arvoista. Koirat ovat yksinollessaan meillä keittiössä, siksi tuo valkoinen portti oviaukossa. Koirilla on toki omat pedit jotka nyt puuttuvat kuvasta.








































