keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

onni on oma piha


Kivien kantamista. Vieläkin on kiveys kesken - haluaisin pihaan paljon pieniä kivipolkuja. Joku oli hylännyt hienon vaaleanturkoosin jakkaran jätelavalle. Hakuropaju otti kai nokkiinsa ja pudotti osan lehdistään. Koitan antaa sille erityishoitoa ja elättelen toivoa että se kestäisi talven yli.

Alppiruusut ja sammaleet saivat tänään aamupalaksi hapanta piimää. Olen erityisen ylpeä, että onnistuin kasvattamaan sammalta, ketunleipää, vanamoita ja puolukkaa alppiruusujen juureen. Ajattelin hakea niitä lisää. Ehkä myös kanervaa. Jokaisessa puutarhassa pitäisi olla Chagallinsininen penkki.
Ihana kirja löytyi matkalla asuntomessuille. Ensi kesänä aion kasvattaa ainakin kesäkurpitsaa suurissa ruukuissa ja ehkä bataatin terassille. Kiivit kuulostivat myös hauskalta. Epäilen tosin kasvilampun sopivuutta keittiön sisustukseen.

9 kommenttia:

  1. Joo, onni ois oma piha. Sellaisesta unelmoin. Upean värinen alppiruusu sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa unelmoida :) Tämäkin on ihan kerrostalokaksioon kuuluva pikkupiha, mutta vaikka neliöitä ei ole montaa saa sinnekin kaikenlaista laitettua. Vaikka iso piha olisi hauskempi, tämä on oikeastaan aika kiva - saa pienellä vaivalla paljon aikaan. Kirjoitin vähän harhaanjohtavasti, tuo kukka kuvatekstistä huolimatta on hortensia. Se on muuttunut ihan vihreäksi. Alppiruusut eivät enää kuki, enkä viitsinyt niistä laittaa kuvaa kun ovat sattuneesta syystä ihan valkoisia ;)

    VastaaPoista
  3. Hups, joo. Mietinkin että oliko se alppiruusu..heh. Meni mullakin nimet sekaisin :)

    VastaaPoista
  4. Onni on todellakin oma piha, ainakin sitten, kun siellä on jotain muuta kuin hillittömiä savikasoja, aukinaisia salaojia, jne.

    Kiva kun kirjoitat blogia, musta tulee vakkarivieras :))

    VastaaPoista
  5. Neiti Nimetön: Itse asiassa pitää tunnustaa, että olen itse varsin huono tunnistamaan kasveja. Tuolla pihallakin kasvaa kaikenlaista, joita koitan sitten puutarhakirjojen kuvista tunnistaa. Tänä vuonna minulle esimerkiksi selvisi että alppiruusut eivät pudota lehtiään talveksi :)

    Päivi: Kiva kun tulit käymään! Teillä on niin mahtavankokoinen piha, että niitä multakasoja ei edes huomaa.

    VastaaPoista
  6. Tuo piimä tuolla kastelukannussa näyttää ihan hullumaiselta :) Oliko pitkäpiimäistä kastella sillä?

    VastaaPoista
  7. :)

    Kastelu sujui hyvin, mutta odottamaton ongelma ilmestyi mäyräkoirien muodossa - Hilja ja Lumipallo olivat ehtineet jo tovin herkutella happamalla piimämullalla kun yllätin ne kukkapenkistä kuonot multaisina. Ne näet saavat silloin tällöin piimätujauksen ruokaansa.

    VastaaPoista
  8. Voin kuvitella, çappa täällä juuri herkuttelee ranskankermalla :)

    VastaaPoista
  9. Helmiäkään ei parane päästä pihallenne kastelujesi jälkeen, saattaisi piimähuuruissa kadota sammalkin suuhun. Piha näyttää vaan upeammalta ja upeammalta.

    Olet jaksanut ahkerasti postailla ja alku näyttää lupaavalta. Löysin tänne toisen blogin kautta ja kävin jo aiemmin salaa urkkimassa, mutten huomannut kommenttia jättää.

    -Anniina-

    VastaaPoista