perjantai 26. helmikuuta 2010

maalinhuuruinen aamiainen





Keskellä yötä maalasin sitten keittiön lattian vitivalkoiseksi. Siitä tuli ihana! Tänään vielä toinen kerros maalia ja huomenna pääsee toivon mukaan laittamaan tänne ennen ja jälkeen -kuvat. Yhden kuvan verran piti kuitenkin jo päästä vilauttamaan keskeneräistä lattiaa ;) Tänään aamiaiseksi nautittu maitokahvi, suklaapala ja Beirut kävivät jäähtymässä uudella lattialla sen verran että nopeasti testailin lattiaa kuvausalustana. Hyvin toimii, joskin kuva nyt on vähän hätäinen. Eipä malttanut yömaalari asetella.

Ei siitä kerrassaan pääse mihinkään, kyllä vain valkoista taustaa vasten kirkkaat värit näyttävät niin herkullisilta! Saattaapa olla, että kesällä maalaan loputkin kulahtaneesta ja tummasta parkettilattiasta. Ehkäpä ensin on kuitenkin hyvä testailla miltä pieni palanen valkoista lattiaa näyttää neljän koiran karvaisessa taloudessa.

edit: Harmi-Ketunpoika tarkkaili tiskauspuuhia uudella lattialla pää kallellaan, pitihän siitäkin laittaa kuva. Ihana lattia!

4 kommenttia:

  1. Jännää! Jäljestä tuli ilmeisesti ihan tasainen?

    VastaaPoista
  2. Joo, tuli. Maalasin telalla. Luulen, että kaksi kerrosta riittää hyvin peittämään.

    VastaaPoista
  3. Maalasitko siis parketin päälle? Miten uskalsitkaan! :) Hienolta näyttää, ihanan raikkaalta!

    VastaaPoista
  4. Joo, maalasin. Parketti oli jo kulunut ja siinä oli huonoja kohtia. Lopputulos on tosi siisti, vaikka en edes hionut ennen maalausta. Koitan laittaa myöhemmin lisää kuvia, kapea keittiö on vain hankala kuvattava.

    VastaaPoista