keskiviikko 24. helmikuuta 2010

valoa!







Tänään olen puuhastellut valaistuksen parissa. Meidän asunto on ensimmäisessä kerroksessa ja vielä kätevästi terassin varjostama, joten valoa on varsinkin tähän vuodenaikaan hurjan vähän. Muuttaessamme tänne ostin jossain mielenhäiriössä Ikean kiemuraiset halogeenispotit eteiseen ja keittiöön, kuvitellen että niillä saisi mukavasti hyvänväristä valoa kapeisiin tiloihin. Saihan niistä, mutta oli sietämätöntä että keittiön spotti killitti suoraan silmään kun istui sohvalla. Erityisen ärsyttävää se oli aamuisin. Toisekseen ne olivat rumia. Seurasin hyvilläni, kun laatuvalojen lamput paloivat yksi toisensa jälkeen, ja tänään viimein toinen valaisimista pääsi ajasta ikuisuuteen. Tilalle laitoimme makuuhuoneesta ylijääneen kattokruunun - Ikeasta sekin, mutta tämä yksilö on toiminut varsin moitteettomasti. Seuraavaksi lähtee keittiön halogeenivalaisin, kunhan keksin jotain sopivaa tilalle. Olohuoneessa meillä on Lokki, johon kaikki yli satakahdeksankymmentäsenttiset kolauttavat päänsä. Sekin pitäisi siirtää. Pahus tätä olematonta huonekorkeutta, mokoma hobitinkolo!

Keltainen pikkupatsas kotiutui tänään huudettuani sen itselleni flunssahuuruissa Huuto.netistä. Taustan valkokehyksisen peilin löysin Bauhausista. Ostin sen sillä ajatuksella että maalaan kehykset itse, vaikkapa violeteiksi. Saapi nähdä... Huomenna pitäisi tarttua toisenlaisiin maalaushommiin sillä keittiön epäsiisti parketti vaatii ylleen valkoisen maalin. Valkoisesta tekisi mieli jatkaa ja maalata samalla lattia mustavalkoruudulliseksi, tai vielä parempaa - marokkolaiskaakelityyliin.

9 kommenttia:

  1. Violetti pyrkii kotiinne perin sinnikkäästi. Päästä jo 8)

    VastaaPoista
  2. Niinpä se pyrkii, mutta pelkään että sen päästäminen laukaisee lopullisen kaaoksen. Jos vähän kehyksiin sudin? Ja ehkä pienen matonpalasen ostan? Tänään hypistelin Bauhausissa Designers Guildin samettitapetteja ja ne olivat mahtavan ihania! Ja värikkäitä. Oijoi.

    VastaaPoista
  3. Kaaos on hyvä vaan. Päästä!

    VastaaPoista
  4. Älä yllytä, vaarallista puuhaa ;) Kohta täällä on violetti seinä. Mulle näet tuottaa suurensuuria vaikeuksia pysytellä himotuksieni kanssa kohtuuden ja järkevyyden rajoissa.

    VastaaPoista
  5. mitämitä,maalatte parketin?hiotteko ensin ja sitten maali päälle?meillä kulunut parkettilattia(ennen mäykkyä oli afgaaneja,ja ne jäljet näkyy!),tahtoisi uutta parkettia,vaan lompakko pistää hanttiin.ja halpaa laminaattia ei kiitos...puuta sen olla pitää!
    minulla violetti pyrkii vaatteisiin!pienip

    VastaaPoista
  6. Jep, juuri ryhdyn tässä maalauspuuhiin. Laiskana remonttireiskana ajattelin vain pestä lattian huolella ja maalata päälle. Paremman lopputuloksen saisi tietysti jos malttaisi hioa, mutta nyt mennään näin. Raportoin onnistumisesta sitten :)

    VastaaPoista
  7. juu,laitahan raporttia,ja infoa millä maalilla onnistui!(näin toivomme,että onnistuu!)pienip

    VastaaPoista
  8. Maalasin ensimmäisen kerroksen ja voi että, miten siitä tuli hieno! Betolux tarttui ihan hyvin huolella pestyyn parkettilattiaan. Maalaan tänään vielä toisen kerroksen. Tuo lattia on niin hyvä, että mietin josko kesällä maalaisi muunkin kuluneen parketin valkoiseksi. Tällä erää riittää tuo keittiö, tuuletus kun on näin pakkasilla hankalaa.

    VastaaPoista